Moi,

Mun nimi on Maarit ja olen opinnäytetyötäni tällä hetkellä tekevä yhteisöpedagogiopiskelija Humanistisesta ammattikorkeakoulusta.  Valmistuminen häämöttää jo joulukuussa!

Vuosi sitten heinäkuussa aloittelin harjoitteluani Nuorten reviireillä -toiminnassa, eikä minulla ollut aavistustakaan, että sillä tiellä vielä olisin. Harjoittelun jälkeen olin vain pari viikkoa poissa, ennen kun palasin auttamaan Zemppari-toiminnan mainosvideon suunnittelussa ja järjestelyissä. Sen jälkeen olen autellut siellä missä apua on tarvittu: suunnittelemalla julisteita, miettimällä nettisivujen rakennetta, kirjoittamalla esitteisiin sisältöä, auttanut koulutusreissuilla ja koonnut muutaman Ikean kalusteenkin. Työtehtävät ovat olleet siis varsin monipuolisia ja ei ollenkaan ainaista tietokoneella istumista. Toisenkin harjoittelun kerkesin NP:lle suorittamaan, ennen opinnäytetyön alkua. Tämän hetkinen tilanne on se, että teen tuntitöitä pääasiassa Hymyn tuojat-vapaaehtoisseminaariin ja opinnäytetyöni liittyy tänä syksynä alkaneeseen vertzi-chattiin.

Nuorten Palvelu ry ja sen tarjoamat mahdollisuudet ovat olleet iso osa yhteisöpedagogiopiskelijan identiteettiä rakennellessani, ja olen oppinut tosi paljon esim. siitä miten järjestössä toimitaan. Täällä NP:llä ei ole koskaan ollut sellainen olo, etteikö joltakulta voisi kysyä miten kannattaa tehdä. Kahvitauolla on käyty montaa hyvää keskustelua ja vähän ehkä naurettukin. Eikä ehkä niin vähääkään.

Kaikkea aikaani en kuitenkaan NP:llä vietä, vaikka monessa olen ollutkin mukana. Käsillä tekeminen ja uusien mahdollisten käsitöiden oppiminen ovat olleet harrastuksieni kulmakiviä. Uusimpana kokeiluna olenkin päätynyt keramiikkakurssille. Haaveissa minusta tulee mahtava dreijaaja ja teen kaikille kasveilleni uudet kukkaruukut. Todellisuudessa olen vasta tehnyt kaksi senttiä korkean pöllön ja pienen kulhon, sekään ei kuitenkaan ollut dreijattu. Vielä on kurssia koko talvi jäljellä, joten kyllä ainakin yksi kasvi uuden ruukun saa. Se mitä kurssilta lähdin hakemaan, oli luovuuden ilmapiiriä, sekä tekemisen tunnelmaa ja nämä sieltä olenkin löytynyt.

Olen viime vuoden aikana aloittanut uudestaan filmille valokuvaamisen. Kuvaaminen onkin ollut kestoharrastuksiani. Kameran kanssa lähden mielelläni kävelemään ja etsimään uusia näkökulmia ympäristööni. Filmille kuvaamisessa yksi parhaimmista hetkistä on se, kun filmin saa takaisin omaan käteen kehitettynä. Saa vihdoin nähdä sen konkreettisen tuloksen niistä yrityksistä mitä filmille on kuvannut. Ehkä juuri tämä yhdistää opiskelun, työn ja harrastuksien sisältöä, niissä lopullista kuvaa ja tuloksia pitää jaksaa odottaa, kuin filmille kuvattuja kuvia. Ja sitten vasta näkee kuinka tärähtäneitä tai tarkkoja kuvista ja tuotoksista tulikaan.

Iloista syksyä kaikille,

Maarit